Pakkasen paukkuessa emäntä istui viikonlopun Kennelliiton kasvattajakurssilla. Kieltämättä etukäteen kehtuutti koko ajatus viettää pyhänseutu pulpetin ääressä eikä esimerkiksi suksilla. Näin jälkikäteen ajatellen reissu oli kuitenkin tekemisen arvoinen ja ihan ajatuksia herättävä. Satunnaisille lukijoille sanottakoon, että Team Loukusa ei ole ryhtymässä kasvattajaksi - kurssilla kun ei opetettu, miten uroskoiran saa kantavaksi...

Kurssilla puhuttiin muun muassa hammaspuutoksista. Luennonpitäjän mukaan hammaspuutoksilla on todettu olevan yhteyttä luustonkehityshäiriöihin myös muualla kropassa. Aprikoos - Meillähän asusteli muutama vuosi sitten karkeakarvainen mäyräkoira Hupi, jonka polvilumpiot eivät tahtoneet pysyä asennossa, vaan pyrkivät luistamaan paikoiltaan. Samaisessa pentueessa oli muistaakseni yhdellä sisaruksella häntämutka ja toiselta puuttui hammas. Saattaisko näillä olla joku yhteys - mene ja tiedä. Hupista ei tullut meidän perheeseen ajokoiraa, vaan se viettää nykyään leppoisaa seurakoiran elämää jossain Espoon seudulla. Hauska veijari!

Olihan siellä muutakin uutta tällaiselle tyhmälle uroksen omistajalle. Kuulemma nartun vaikutus pentujen luonteeseen on urosta suurempi. Narttu kun viettää pentujen kanssa tärkeitä viikkoja syntymän jälkeen. Kaipa niistä uroksenkin geeneistä kuitenkin jotain pentuihin tarttuu, myös siihen luonteeseen. Eipä ollut tullut ajateltua ennen sitäkään, että myös narttu periyttää kivesvikaa.

Tuon kurssin oppien pohjalta ei kyllä vielä uskaltais pentuja rueta suunnittelemaan. Tuli sellainen olo, että jos linjaat tiukasti, tuot esiin sairauksia ja jos vetäiset täysin ulkoa, et tiedä yhtään, mitä tuleman pitää. Vaatii vissiin jonni verran perehtyneisyyttä ja hyvää tuuria :(, että saa niitä koirajalostuksen tavoitteita: keskimääräistä parempia rotunsa edustajia.

Suomen koirapopulaatio on kuulemma monessa rodussa liian pieni ja kaipaa uutta verta. Toisaalta tuontikoirista tupattiin tekemäään aikamoisia riskikertymiä, jotka pilaavat terveitä suomalaisia kantoja tuntemattomine taustoineen. Tuolla kodinhoitohuoneessa makaa vissiin molempia laatuja: vanhempi jäärä edustanee sitä tuttua, pitkälti kotimaista linjaa. Tämä nuorempi on puolestaan sitä kuulemma riskimallia, joka kantoi muuten tänään emännälle metästä jäniksenraadon. Tähän mennessä meidän tuontikoira on ollut riski lähinnä koirankopille, jota se joutessaan järjestelee uuteen uskoon tämän tästä. Pitäiskin muuten kuvauttaa sessun lonkat, ikäähän alkaa olla mittarissa 1,5 vuotta.

Entäs sitten se koiran jalostusarvo? Sanoivat, että ainoa todella luotettava tapa arvioida yksittäisen koiran jalostusarvoa on tarkastella sen jälkeläisiä. Koira itse on kuulemma merkityksellisempi jalostuksellisesti kuin sen sukutaulu. Pellen sukutaulu on varmasti mielekiintonen. Saapa nähdä, minkälainen metsästyskoira siitä lähivuosina tulee, toivottavasti ainakin terve!