Vuosi alkaa olla taas päätöksessään. Ulkona paukkuu pakkanen - hiihtämään pääsee kotiovelta - tämä vasta elämää!

Kulunut periodi oli tällä kertaa koirarintamalla varsin positiivinen: ensinnäkin Juhannuksen jälkeen Pohjanpolulle muutti Pelle. Siinä vasta miellyttämisenhaluinen - tai ahne -  otus! Tänäänkin lenkin jälkeen törkki siivouskomeron hyllyllä olevaa raskasta damia otsikolla "leikittäiskö sitä leikkiä, että joku heittää damin ja minä noudan sen ja saan sitte juustoa, makkaraa tms". Pakkohan siinä oli emännän uhrautua "kouluttamaan" koiraa hiihtolenkin päätteeksi :). Tähän asti Team Loukusa on vannonut enemmän tai vähemmän pakkonoudon nimiin, mutta kun tämä kaveri noutaa ja luovuttaa meton siivenkin tällä hetkellä ihan hyvin HK Sinisen toivossa... Pelle on siis oikein mukava perheenjäsen - toivottavasti myös terve.

Intokin on vuoden aikana kunnostautunut monella tapaa. Nimestään huolimatta koira on tätä nykyä itse rauhallisuus kotioloissa:). Kuluneena syksynä Inton kanssa oli jo mukava metsästää: isäntäväki saattoi luottaa siihen, että jos koira on pidemmän aikaa kadoksissa, se on hyvin todennäköisesti riistalla. Ei hassumpi tunne verrattuna aikaisempiin syksyihin, kun arvottiin kannonnokassa, jotta onkohan kyseessä omapäistä hakua vai kenties seisonta. Toki Inton parit ykkösetkin lämmittävät kummasti.

Emännälle varmasti vuoden jännittävin hetki osui Haisuvaaran kupeeseen metästyskauden alussa. Into oli kateissa. Isäntä lähti kiertämään aukkoa oikealta ja emäntä vasemmalta. Eipä aikaakaan, kun koira ilmestyi emännän eteen ja asiaa tuntui olevan. Into lähti kiireesti kulkemaan kohti kuusikkoa, mutta pysähtyi välillä oottelemaan "koita nyt könytä perässä - tarjolla olis rouvalle jotain elämää suurempaa" -ilmeellä. Syke nousi ja emäntä haparoi UKH.n pateja Beretan piippuun. Into seisahtui, tarkkoi ja seisoi taas. Emäntä löi haulikon kiinni ja heitti varmistimen pois. Vaan koira purki seisonnan, jäljitti ja seisoi uudelleen. No nyt. Mutta taas koira irtos ennen avancea. Näin siinä mentiin puolijuoksua ässän muotoista rataa. Emännänki mieleen juolahti, että olisko nyt edessä se iso ja fiksu, josta tarinat kertoo...Lopulta Into sai kuin saikin meton lentoon, ja vielä emännän ampumaetäisyydeltä etuoikealta...

Siitä päivästä asti emäntä on pohdiskellut, että miten sitä voikin ampua niin isoa lintua ohi? Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä isommalta lintu tuntuu. Toisaalta - säästyipähän KIA:n iskarit, kun ei tarvinnut nostaa mettoa konttiin - vielä!