Onpahan ollut aurinkoinen viikonloppu - ja pitkästä aikaa ilman etukäteen suunniteltua ohjelmaa. Emännän takareisiä kiristää eilinen pihatöissä kyykkiminen. No, nyt on mullat kärrätty, pensaat lannotettu ja kuorikatteet levitetty. Lannoituksesta puheenollen  syreenit näyttävät tykkäävän myös Inton lannoituksesta. Sen sijaan havuja ei ko. lannoite tunnu miellyttävän. Isäntä innostui jopa istuttamaan Intolle pari uutta jalannostopuuta - varsinainen viherpeukalo!

Yksi varma kesän merkki on jälkitreenit. Itse asiassa homma tuntuu välillä aika hölömöltä, jos sitä ryhtyy tarkemmin miettimään. Ajatelkaapa nyt. Ensin meistä itse kukin säilöö pakastimessaan treenilintuja läpi talven tätä fiksua homma varten. Sulatellaan sitten tipua - saatetaanpa vedessäkin sitä liottaa vahvemman hajun jättämisen toivossa.

Entäs seuraavaksi: hankkiudutaan linnun ja koiran kanssa mettän reunaan. Jätetään koira autoon. Revitään elukalta tuputtain höyheniä lähtöpaikkaan, sujautetaan köysi sen kaulaan ja lähdetään talsimaan myötätuuleen raatoa perässä laahaten pitkin mettää. Emäntä ainakin tuntee ittensä tosi viisaaksi, kun lintuvainajan kans siellä maastossa kaartelee :(.

Lopulta otetaan projektiin koirakin mukaan. Asetellaan hihna seisojan rinnan ympärille sillä tietyllä tavalla, kuiskitaan pari kertaa JÄLKI reilusti ennen lähtöpaikkaa alkua, tökitään höyheniä maalivaatteen alla ja päästetään koira irti... Sen jälkeen ristitään kädet ja toivotaan parasta. Kaikki on herran hallussa. Ikuisuudelta tuntuneen ajanjakson jälkeen koira yleensä ilmaantuu näköpiiriin - toivon mukaan lintu suussa. Tähän astihan tyytyväisyyttäänkään ei olla saatu osoittaa, ennen kuin seisoja on istahtanut eteen vainajan kanssa.

Kotimatkalla sitten pähkitään, miksi koira ei taaskaan astellut tismalleen raadon jättämää hajuvanaa, vaan kenties laukotti innoissan kaarroksessa ulos jäljeltä... nosti vielä kuononkin ilmaan ja sai taas hajun päästä kiinni... löysi jäljen päästä linnun ja toi sen ohjaajalleen. Eikö se ikinä opi tätä täydellisesti?

Jälkityöstä emännän kovalevylle on tallentunut parin vuoden takainen riekkotilanne tekopitäjästä. Into seisoi metsäisellä suolla, ja avanssista riekkotokka lehahti lentoon. Yksi tippui kuin kivi isännän puoliautomaatin laulaessa, ja Into nouti sen mallikkaasti. Luvan saatuaan koira säntäsi riekkojen lentosuuntaan, painalsi kuono maassa ojan penkerettä ja viipyi. Emäntää jurppi - no nytkö se lämpes totaalisesti? Ei olis pitänyt päästää sitä heti perään...

Vaan eipä hätää - tovin kuluttua Into jolkotteli takaisin isännän raanaan ampuma riekko hampaissaan.