Emäntä pyyhkäisi heti aamusta tutun peltolenkin pitkästä aikaa Inton kanssa. Kylläpä olikin lysti hölkätä pikku pakkasessa vanhan lenkkikaverin kanssa: Into ehti kyllä siinä vauhdissa kollata jokaisen tutun ojanvarren ja puskan, mutta kuittaili sopivaan tahtiin niin, ettei tarvinnut mietiskellä, jotta mitäkähän seuraavaksi tapahtuu. Kerrassaan rentouttavaa.

Pelle puolestaan seikkaili isännän kanssa mettälenkillä. Pellen luovi on alkanut laajentua ihan kohtuullisesti - ehkä sillä sittenkin kehtaa näyttäytyä myös Pohjanmaalla. Noutoa on treenailtu meton siivellä ja damilla. Koiralla ei kyllä mieletöntä noutoviettiä ole, mutta lihapullan toivossa Pelle näköjään yrittää kaikenlaista. Tässä päivänä muutamana pentu ryntäs siiven perään, tuli se suussaan kohti, pysähtyi eteen, heitti siiven ilmaan, otti kopin, istui ja luovutti. Mitäpä siinä muuta kuin tunkee posken täyteen pullaa - koeta siinä pitää pokka ja olla vaativa kouluttaja.

Tällä haavaa Pellen lintutilanteet menee fifty-sixty. Pelle kyllä seisoo, mutta välillä tarkkoo sen verran, että tuppaa kolaroimaan linnun lentoon... ja sitten jää ihmettelemään, että miten tässä näin kävi. Onnistumisiakin on. Vissiin normaalia teinin elämää - rajojen hakemista. 

Vielä viikko, ja sitten päästään nautiskelemaan talvisesta Joulusta Koillismaalle. Jos vaikka suksille pääsis muutaman kerran....