Näin osuvasti on Anna-kummityttö kirjoittanut Intosta:

Into on saksanseisoja. Se on syntynyt 25.1.2005. Sen turkki on muuten ruskea, mutta sen hännässä, hännän ympärillä ja takajaloissa on valkoista. Saksanseisojilla on pentuna jonkin verran valkoista, mutta se vähenee vanhentuessa. Innon omistavat kummini Minna ja Juha.

Innon lempiruoka on liha. Jos sitä laittaa koirannappuloiden sekaan, se pitää paloitella hyvin pieneksi, ettei Into syö pelkkää lihaa. Into on koulutettu metsästyskoiraksi, ja Into pitää metsästyksestä. Se menee seisontaan, jos se huomaa tai haistaa linnun. Sitten sen pitää olla hiirenhiljaa, kun metsästäjä tähtää. Jos laukaus osuu, Into pääsee hakemaan lintua maasta.

Intoa täytyy ulkoiluttaa usein, koska se tarvitsee likuntaa. Sen lenkille viejän vain pitää olla kärsivällinen, koska välillä se pysähtyy haistelemaan jokaisen puun runkoa. Lisäksi joskus sille pitää lenkillä karjua, että sen saa tottelemaan.

Into on luonteeltaan kovapäinen, mutta tottelevainen. Se on myös välillä melkein jopa jästipää. Se rakastaa ruokaa. Into on aika vanha, mutta utelias.

Innon isä on Tito. Se jouduttiin lopettamaan samasta syystä, kuin Innon poika Avec. Niillä kummallakin meni jalka huonoon kuntoon, niin etteivät ne pystyneet kunnolla kävelemään. Innolla on nyt kaverina toinen saksanseisoja Pelle.

Aika tyhjentävää tekstiä, ei siis mitään lisättävää! :D

Pakkasen paukkuessa emäntä istui viikonlopun Kennelliiton kasvattajakurssilla. Kieltämättä etukäteen kehtuutti koko ajatus viettää pyhänseutu pulpetin ääressä eikä esimerkiksi suksilla. Näin jälkikäteen ajatellen reissu oli kuitenkin tekemisen arvoinen ja ihan ajatuksia herättävä. Satunnaisille lukijoille sanottakoon, että Team Loukusa ei ole ryhtymässä kasvattajaksi - kurssilla kun ei opetettu, miten uroskoiran saa kantavaksi...

Kurssilla puhuttiin muun muassa hammaspuutoksista. Luennonpitäjän mukaan hammaspuutoksilla on todettu olevan yhteyttä luustonkehityshäiriöihin myös muualla kropassa. Aprikoos - Meillähän asusteli muutama vuosi sitten karkeakarvainen mäyräkoira Hupi, jonka polvilumpiot eivät tahtoneet pysyä asennossa, vaan pyrkivät luistamaan paikoiltaan. Samaisessa pentueessa oli muistaakseni yhdellä sisaruksella häntämutka ja toiselta puuttui hammas. Saattaisko näillä olla joku yhteys - mene ja tiedä. Hupista ei tullut meidän perheeseen ajokoiraa, vaan se viettää nykyään leppoisaa seurakoiran elämää jossain Espoon seudulla. Hauska veijari!

Olihan siellä muutakin uutta tällaiselle tyhmälle uroksen omistajalle. Kuulemma nartun vaikutus pentujen luonteeseen on urosta suurempi. Narttu kun viettää pentujen kanssa tärkeitä viikkoja syntymän jälkeen. Kaipa niistä uroksenkin geeneistä kuitenkin jotain pentuihin tarttuu, myös siihen luonteeseen. Eipä ollut tullut ajateltua ennen sitäkään, että myös narttu periyttää kivesvikaa.

Tuon kurssin oppien pohjalta ei kyllä vielä uskaltais pentuja rueta suunnittelemaan. Tuli sellainen olo, että jos linjaat tiukasti, tuot esiin sairauksia ja jos vetäiset täysin ulkoa, et tiedä yhtään, mitä tuleman pitää. Vaatii vissiin jonni verran perehtyneisyyttä ja hyvää tuuria :(, että saa niitä koirajalostuksen tavoitteita: keskimääräistä parempia rotunsa edustajia.

Suomen koirapopulaatio on kuulemma monessa rodussa liian pieni ja kaipaa uutta verta. Toisaalta tuontikoirista tupattiin tekemäään aikamoisia riskikertymiä, jotka pilaavat terveitä suomalaisia kantoja tuntemattomine taustoineen. Tuolla kodinhoitohuoneessa makaa vissiin molempia laatuja: vanhempi jäärä edustanee sitä tuttua, pitkälti kotimaista linjaa. Tämä nuorempi on puolestaan sitä kuulemma riskimallia, joka kantoi muuten tänään emännälle metästä jäniksenraadon. Tähän mennessä meidän tuontikoira on ollut riski lähinnä koirankopille, jota se joutessaan järjestelee uuteen uskoon tämän tästä. Pitäiskin muuten kuvauttaa sessun lonkat, ikäähän alkaa olla mittarissa 1,5 vuotta.

Entäs sitten se koiran jalostusarvo? Sanoivat, että ainoa todella luotettava tapa arvioida yksittäisen koiran jalostusarvoa on tarkastella sen jälkeläisiä. Koira itse on kuulemma merkityksellisempi jalostuksellisesti kuin sen sukutaulu. Pellen sukutaulu on varmasti mielekiintonen. Saapa nähdä, minkälainen metsästyskoira siitä lähivuosina tulee, toivottavasti ainakin terve!

Tänään Pelle jatkoi Team Loukusan perinteitä, ja nappas parhaan pistemäärän - 85 - Mäntsälän mestaruuskokeissa. Osallistujamääräkin oli tuplaantunut  (n=4) viime vuoteen verrattuna :D.

NUO1 maistuu makoisalta. Isäntä kävi eilissä päivänä virittelemässä Inton avustuksella Peltsun sellaiseen iskuun, että emännän oli ilo lähteä pitämään suitsista kiinni. Tänään ei juoksevillekaan linnuille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin siivittää:

"Nuoren koiran innokasta hakua. Käyttää tuulta hyvin, laajuus sopivaa. Koiralla kaksi riistatyötä, joissa hyvät nostot. Toisessa vähän pitkä avanssi. Koira jää hyvin paikalleen. Miinuksena yksi tyhjä tulokseton seisonta. Hyvä kylmän linnun nouto. Onnittelut ykkösestä."

Todella varhaiskypsän Inton jälkeen on syksyn aikana väkisinkin mieli käynyt kärsimättömäksi, kun Pelle on kulkenut selkeästi jäljessä. Itse asiassa siinähän tämä lajin viehätys onkin - koiratkin ovat yksilöitä. Etenkin, kun otat pennun uusista linjoista tai  roudaat sen ulkomailta: ei ole minkäänlaista käsitykstä esimerkiksi vanhempien kypsymisvauhdista metsästyskoiriksi. 

Myös alkuviikko Posiolla meni todella mukavasti. Isoja lintuja ei päästy hyödyntämään, mutta riekkojen kanssa ilakoimaan oikein sydämen kyllyydestä. Pellekään ei tyrinyt riekkojen kanssa kuin kerran. Isäntä ppuolestaan näkee edelleen märkiä unia Inton tiedottamasta näystä: rutikuivalla kankaalla istuu koiran edessä 7-8 riekkoa... Tämäkin uni päättyi ankeaan arkitodellisuuteen - riistalaukaukseen...

Kuusamo on muuten ihme paikka, mitenkähän siellä voi elää normaaliarkea, kun siellä nukuttaa aina niin älyttömästi? Nytkin emäntä huitas joka ainut yö unta kaaliin about 10 tuntia. Kenties 6-7 tuntia mettässä, sauna ja ruoka tekevät tehtävänsä. Totaalisen rentouttavaa.

Kuva: S.Koivula

Pellen ja emännän Junkkarireissu oli varsin antoisa. Ulkomuotokatselmus lauantaina meni reilusti yläkanttiin.
Näköjään Pelle muistuttaa jossain määrin lyhytkarvaisen saksanseisojan rotumääritelmää :).

Sunnuntain KAER-kokeeseen isäntä pisti aavistuksen painetta: "Koittakaas parantaa Inton sijoitusta!". Just!
Vähän jäi kieltämättä päivästä hampaankoloon, lähinnä emännän oman toiminnan kannalta. Riistatyö juoksevalle kanalle oli Pelleltä hieno suoritus, vaikka emäntä joutuikin korottamaan aavistuksen ääntään... kana kun meinas jäädä suuhun, ja sekös nuorta miestä tuppas lämmittämään. Hakukin kuulemma olis riittänyt tuomarin mielestä seuraavaankin luokkaan. Sen sijaan ohjaaja olis voinut pidätellä pari sekunttia seisonnan ilmoittamista. Heti ilmoituksen jälkeen elukka mokoma purki jäljen merkkauksen ja jatkoi laukkaansa... Vielä on näköjään oppimista. Treeniä lisää - molemmille.

Det var jätteroligt, att också Rick kom till Junkkari. Det avtalade vi redan 1,5 år sedan, när vi hämtade Pelle från Kumla. Ska vi träffa nästa gången i Riistakoira eller i Riksprovet? Det kan ju ta en stund... :) :)
 

Eilispäivänä kuului Ristijärveltä iloisia uutisia. Inton ja Tuulin poika Briko oli kunnostautunut mettäkokeissa. Päivän aikana koira oli tekaissut neljä riistatyötä: kolme teerille ja yhden metolle! Vielä kun koe oli sujunut ilman töpinkejä, oli ylituomari Pärssinen raapustanut keltaiseen paperiin iloisesti AVO1 –palkinnon. Rekosen resepti on pettämätön: paljon kulkemista koiran kanssa, tinkimätöntä kuria, viimeistelytreeni fasaaneilla pudotusten kera ja eikun kokeeseen… Kyllä oli Rekonen ollut yhtä hymyä, kun olivat bloginpitäjän isännän kanssa maistelleet ykköskonjakit Pintamolla saunan päälle. Syystäkin!

Himskatti. Tässähän täytyy kohta rueta laskeskelemaan Intolle käyttöjalostuspalkintopisteitä. Vielä kun joku näistä tämänvuotisista Junkkari-ikäisistä sais tuloksia tauluun… Niin ja onhan siellä Nikkolan Jussin Bilekin, joka ei ole vielä tikatun jalkansa takia päässyt näyttämään taitojaan avoimessa luokassa.

Inton syksy mettässä on sujunut ihan mukiinmenevästi. Taivalkoskelta kotiintuomisina oli VOI2-palkinto. Jossitteluunkin jäi varaa, kun hakuaika voittajaluokan kokeessa jäi 40 minuuttiin - alla oli jo 1 tiedotus ja rt. Olishan se voinut mennä syteen ja saveen, mutta kieltämättä kiva olis ollut kokeilla... Riistakoirassa Inton tiedotus osoittautui tyhjäksi, ja teerit karkottuttuivat jo kaukaa, kun ohjaaja ja tuomari lähestyivät koiraa, joten jatkoon ei ollut asiaa. No, ens pyhänseutuna Into ja isäntä suuntaavat perinteiselle Sodankylän keikalleen. Kuuluu olevan yhdeksäsä A-luokan reissu jokseenkin samalla kokoonpanolla, ilman emäntiä.

Pelle ja emäntä ovat kuluneella viikolla virittäytyneet pikkuhiljaa Junkkariin. On muuten molemmille ensimmäinen kerta. Pellen ruotsalainen kasvattajakin on tulossa velipoika Rickin kanssa nauttimaan suuresta suomalaisesta urheilujuhlasta.  Olishan se kiva, jos Pelle sais tuloksen nuorten luokasta. Sitä kun ei ole vielä parista yrityksestä huolimatta siunaantunut…

Siskontytön perheessä seisojaharrastus näyttää lyöneen läpi kaikilla rintamilla. Koirien kanssahan siellä on puljattu jo monet vuodet, mutta nyt viimeisin tulokas, Junkkari-ikäinen Navajo, vaikuttaa kietoneen tassunsa ympärille koko porukan.

Nelivuotiaan Ronjan leikkirepertuaareihin kuuluu mm. saksanseisojaleikki, jossa riistana voi toimia esim. kärpäslätkä. Leikin juoni on kovin tutun oloinen:

Ohjaaja (äiti) pyytää saksanseisojan (Ronjan) sivulle istumaan, ja käskee hakuun. Saksanseisoja (Ronja) luovii innokkaasti etumaastoa (kotia) vähän tuulettomassa kelissä... Riistan (kärpäslätkä) havaittuaan saksanseisoja (Ronja) jää linkkuseisontaan, avanceeraa tulisesti luvalla riistan ylös (heitää kärpäslätkän ilmaan) ja jää rauhallisena paikoilleen. Ohjaaja (äiti) tiputtaa linnun (matkii haulikkoa), ja luvan saatuaan saksanseisoja (Ronja) noutaa saaliin (kärpäslätkän) ohjaajalle (äidille), ja luovuttaa istuen.

Blogin pitäjä, vaikkei ylituomari olekaan, arvioi kyllä haun ja riistatyön ihan AVO1:een oikeuttavasti. Näitä suorituksia kun saksanseisoja (Ronja) pystyy toistamaan useita päivän aikana :D.

Tätä leikkiäköhän se Navajo on seuraillut ja mallioppinut? Nappas näet viime viikonloppuna NUO2-tuloksen 74 pojolla Ylikiimingin mettäkokeista. Tuomari oli kehottanut nautiskelemaan tulevasta metästyskaudesta - koira on kuulemma valmis tiputukseen.

Team Team Loukusa palailee pikkuhiljaa takaisin maan pinnalle viime viikkoisesta Tärnebyn reissustaan. Lämmin kiitos Kiikalle ja Hermanille vieraanvaraisuudesta niin kotateltassa kuin tuliterässä mökissäkin. Niin, ja tietysti mainiosta seurasta! Trangialla valmistettu riekonrinta kanttarellikastikkeessa maistui 10 tunnin kävelemisen jälkeen aika makoisalta. 

Maastot olivat vertaansa vailla. Yksi päivä tosin meni kokonaan koirien ulkoilutukseksi ja maisemien ihailuksi, kun riekkoja ei kohdalle osunut. Ainoat lintuhavainnot olivat lehtokurppa ja merimetso - oikeesti! Muuten - kenenkähän valopään keksintö on ollut kutsua tuota rumaa sottapyttyä niinkin jalolla nimellä kuin metso?

Tunturimetsästys siis näytti kasvonsa. Riekkoja haettiin monelta eri korkeudelta, kuivalta ja kosteasta, suolta, purojen varsista jne. Tällä reissulla riekot piti oikeasti ansaita.

Viimeinen päivä kruunasi kaiken. Heti aamusta Pelle onnistui hankkiutumaan ensimmäiseen riekkotilanteeseen, jonka jälkeen avautui se paljon puhuttu riekkopankki. Siinäpä samoilla seuduilla vierähtikin koko loppupäivä, kun ilakoitiin 3-4 riekkkopoikueen kanssa. Inton kokemus pääsi oikeuksiinsa, ja Snogakin jäljitteli upeasti raanariekkoa. Sen sijaan Pellellä on vielä hiomista riekkotilanteissa. Koirapoika kun tuppas pistämään kuonon turpeeseen, kun hajut kävivät mielenkiintoiseksi... Siinä kun hetken svedu sauhus, päästiinkin kuuntelemaan riekon iloista naurua... Onneksi pari kertaa onnistikin.

Eilen iltana siivottiin useita litroja etelärinteiltä kerättyjä kanttarelleja. Niistäpä taiotaan kastiketta toivottavasti metsopaistin kyytipojaksi tulevana talvi-iltana.

Pelle uida napsautti :) eilen iltana viiden pisteen edestä avoimenkin luokan vesitöissä. Nyt on siis aika vaihtaa elementtiä vedestä maalle...

On ollut vähän paineita saada Pellelle näyttelytulos, jotta poika pääsis kokeilemaan avoimenkin luokan vesityökoetta. Näin jälkikäteen ajateltuna olis tietenki voinu viedä koiransa näyttelyyn jo keväällä... No, homman piti hoitua heinäkuun puolivälissä Hauholla... Vaan eipä tullutkaan uimalippua, kun emäntä vei kehään ontuvan koiran - tuloksena EVA (ei voi arvostella).

Meinas tulomatkalla tulos vetää emännän hiljaseksi ja mietteliääksi: miksikähän se ontuu? Mitenkä ei ole mitään huomattu? Tottuukohan sitä oman koiransa tietyntyyppiseen liikkumiseen? Arjen koittaessa eläinlääkäri löysi vian - takatassussa märkivä haava! Itse asiassa aika helpottava tieto! Antibiootit ja suihkuttelut kehiin, ja katse kohti uusia pettymyksiä :D.

Lauantaiaamuna kesken UKH:n naisten marjastusviikonlopun emäntä lähti Pellen kanssa uudelle uimalipunmetsästysreissulle Mikkeliin. Tällä kertaa paluumatkalla tunnelma oli aavistuksen toinen: olihan plakkarissa ERI1, PU1, SERT, VSP. Eiköhän tuolla uimalippu jo irtoa :).